Metsä keskellä kaupunkia

Keskelle Helsinkiä oli torstaina 20.8. ilmestynyt metsä. Puun tuoksu ja äänet houkuttelivat ohikulkijoita hengähtämään hetkeksi metsän rauhassa. Mistä oikein on kyse?

PEFC Wood Works x Puuguru -installaatio Kampin Narinkkatorilla toi metsän tunnun kaupunkiin. Kuva: Aija Rahikainen

PEFC Suomi, Sugar Helsinki ja Puuguru toteuttivat PEFC Wood Works x Puuguru -puuinstallaation Kampin Narinkkatorille.

PEFC Suomen pääsihteeri Auvo Kaivola kertoi tapahtuman tarkoituksesta: ”Kaupungeissa metsä on vahvasti läsnä. Metsä haluttiin tuoda Helsingin keskustaan muistuttamaan siitä, että metsän ei tarvitse olla iso, jotta metsän tunnun voi kokea.” Kaivola totesi myös, että puu on tulossa kaupunkeihin yhä vahvemmin rakentamisen sekä energiantuotannon myötä.

Installaation rakentaja Puuguru Jelle van der Beek on puuseppä. Hän arvostaa puuta materiaalina, sillä luonnon, tekniikan ja ihmisten yhteen saattaminen on kiehtovaa. Teoksen nimi on Anisotropia.

Van der Beek kertoi, että hänelle on erityisen tärkeää tietää mistä puu tulee. Teokseen on käytetty sekä PEFC-sertifioitua lähiöpuuta Kivikosta että kierrätyspuuta. Teokseen on yhdistetty myös metsän äänet. Äänimaailma on nauhoitettu Sipoossa ja se kuuluu sillä vahvuudella kuin autenttisessa ympäristössä, metsässä.

PEFC-esittelijät Lotta (vas.), Miira ja Venla kertoivat installaation saaneen positiivista huomiota. Kuva: Aija Rahikainen

PEFC-esittelijät Venla, Lotta ja Miira opiskelevat ympäristö- ja metsäalaa sekä kauppatieteitä. Esittelijät kertoivat ohikulkijoiden olleen kiinnostuneita installaatiosta. Suurin osa ohikulkijoista oli kuluttajia, jotka halusivat kuulla lisää PEFC-sertifioinnista. PEFC-esittelijöiden mukaan asiassa onkin syytä lähteä kuluttajan näkökulmasta liikkeelle: mitä tuotteita puusta tehdään ja mistä puu tulee.

Kun kello läheni viittä, niin installaation ympärille alkoi kerääntyä pieniä taiteilijoita. Installaation viereen rakennettiin pienoismallipaja, jossa lapset ja lapsenmieliset pääsivät rakentamaan Puugurun avulla pienoismalleja puusta.

 

Puuguru Jelle van der Beek opastamassa lapsia puurakentamisen saloihin. Kuva: Aija Rahikainen

Installaatio on nähtävillä Kampin Narinkkatorilla vielä tänään perjantaina 21.8.2015 klo 18 asti. Installaatio tuodaan myös Kansallismuseon pihamaalle Helsinki Design Weekiin aikaan 3.–13.9.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *