Rapa ei roisku sertifioidussa metsässä

Suomen metsät kasvavat uusimpien tietojen mukaan jo 110 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kun monta kymmentä miljoonaa kuutiota jää vuosittain hakkaamatta, niin tarvitseeko joka Jäppisen suojella luontoa?

No ei tarvitse suojella eikä joka paikassa, mutta metsäsertifioinnin vaatimukset on silti otettava huomioon. Nämä velvoitteet ovat yhdessä sovittuja ja yhteiseksi parhaaksi ajateltuja.

Hienosti huomioon otettu luontokohde on omistajalleen ja koko Suomen metsäluonnolle arvokas. Mieluummin siis arvokasta kuin irvokasta metsätaloutta. Mukava säästöpuuryhmä on luonnon, riistan, metsämaiseman ihailijan ja valistuneen metsänomistajan mieleen. Se on samalla viesti tulevalle metsänomistajalle.

Meidän vesistöjemme tila on parantunut viime vuosina. Myös metsätalous on astunut, tai ehkäpä harpannut askeleen oikeaan suuntaan tässä asiassa – enää ei kompastuta uudisojiin eikä kunnostusojitusten vesiä hulautella suoraan vesistöihin. Suometsien vesitalous vaatii toki huoltoa, mutta voi sen tehdä fiksummin kuin edellisellä kerralla.

Ja rantakaistoilla sertifiointi on poikinut ympäristöystävällisempää jälkeä. Joka kerta ei onnistuta täydellisesti, mutta hyvää yritetään tehdä. Eikä ainakaan piilouduta sen hokeman taakse, että kyllä roiskuu, kun rapataan. Muurareitakin on monenlaisia – parhailta ei roisku.

Sertifiointi asettaa metsänomistajille ja toimijoille vaatimuksia ja velvoitteita. Ne maksavat, mutta sittenkin kohtuullisesti, jos puuta voi edelleen myydä ja käyttää.

Lopulta metsänomistaja päättää. Jos ei halua noudattaa sertifioinnin vaatimuksia, pitää jättäytyä ulkopuolelle ja myydä puunsa sertifioimattomina. Lakeja en siltikään suosittele rikkomaan.

 

Teksti + kuva:
Jukka Hujala
Metsäsertifiointitoimikunnan puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *