Koululaiset metsään – edes kerran lukuvuodessa

Toukokuu vei taas lukuisan joukon lapsia ja nuoria metsäretkille. Retket tuovat vaihtelua yksitoikkoiseen kesäloman odotukseen, ja tänä vuonna kelitkin suosivat. Paikoitellen oli kyllä liiankin kuivaa, ja makkaratulien tekeminen jäi seuraavaan kertaan.

Metsäluontoon voi toki tutustua netin ja videoiden avulla, mutta paremmin se onnistuu metsässä. Raikas suomalainen metsäilma rauhoittaa, ja itikat saavat liikettä kinttuihin. Talvella opitut perusteet iskostuvat päähän pistosten tahtiin.

Annetaan siis koululaisille mahdollisuus päästä oikeaan metsään. Se on Suomessa tosi helppoa. Annetaan aikaamme ja yritetään löytää bussimatkaan rahoitus. Kivasta retkestä tulee itsellekin hyvä mieli.

Kuopion lyseon lukion biologian ryhmä tutustui toukokuussa 2018 metsätalouteen myös hakkuutyömaalla. Päivän järjesti maa- ja metsätaloustoimijoiden yhteinen yhdistys Maaseutuammattiin ry ja hakkuuta esitteli Stora Enso Metsän Pekka Moilanen.

Metsävisaa jo 37 vuotta

Yksi kunnioitettava perinne nuorten metsäopetuksessa on Metsävisa. Se on valtakunnallinen yläkoululaisten metsätietokilpailu. Vuosien saatossa kisaan on osallistunut jo miljoona suomalaista. Esine- ja rahapalkintojen lisäksi voittaa voi vaikka kesätyöpaikan.

Tämän vuoden Metsävisan finaali käytiin toukokuun lopussa Espoossa. 25 000 oppilaan joukosta karsiutuneet 50 finalistia kiersivät neljän kilometrin kilpailureitin Nuuksion kansallispuistossa. Heli Korkeamäki visaili voittoon maastoradalla, jossa oppilaat vastasivat yli 40 metsäaiheiseen kysymykseen.

 

Teksti ja kuvat

Jukka Hujala, sertifiointitoimikunnan puheenjohtaja, jukka.hujala(at)mtk.fi