Uusia vaatimuksia työstetään

Maailman mittapuussa Suomi on metsätalousmaana aivan huippua. Ongelmat metsissämme ovat pieniä, vaikka välillä kai niitä itse suurentelemme.  Meillä kestävän metsätalouden periaatteet täyttyvät, ja suuret tuhot eivät ole ainakaan vielä tänne rantautuneet.

Olemmepa miten hyviä tahansa, on vääjäämätön totuus, että maailman ongelmat ratkotaan muualla. Osuutemme on häviävän pieni, mutta se ei tarkoita, etteikö täällä omissa metsissämme kannattaisi asioita hoitaa edelleenkin hyvin. Mehän osaamme sen.

Tämän vuosituhannen ajan metsien hoidossa ja käytössä on lainsäädännön ohessa  vapaaehtoisesti noudatettu PEFC-sertifioinnin asettamia vaatimuksia. Metsäsertifiointi on erinomainen lisätodiste sille, että metsätaloutemme on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää.

PEFC-sertifiointi viettää 20-vuotisen taipaleen juhlavuotta rakentamalla uutta vaatimusten listaa kestävälle metsänhoidolle. Laaja joukko ihmisiä rustaa yhteisen näkemyksen, jonka pohjalta sertifioitua metsää jatkossa hoidetaan Suomessa.

PEFC-vaatimuksia päivitetään parhaillaan. Kuva: PEFC Suomi

Vaatimusten listaan on odotettavissa pieniä tarkennuksia. Näin on aina tapahtunut, kun standardin päivitystyötä on viiden vuoden välein tehty. Sertifioinnin nimi ja kirjainyhdistelmäkin on muuttunut muutaman kerran, mutta nyt ei sitä ole odotettavissa.

Uudet vaatimukset tulevat käyttöön vasta parin vuoden päästä. Silloin nähdään, kuinka moni toimija ja metsänomistaja on valmis ottamaan ne käyttöön. Mutta yhtään ei sovi epäillä, etteikö aika moni.

 

Kirjoittanut: Jukka Hujala, itäisen metsäsertifiointitoimikunnan puheenjohtaja, jukka.hujala(at)mtk.fi
Kuvat: PEFC Suomi