Miten säästöpuista saadaan lisää hyötyä?

Jätettävien puiden valintaan ja sijoitteluun satsaamalla voi luonnonhoidon laatua parantaa.  Elävää, kuollutta ja lahonnutta puuta on hyvä jättää jo harvennuksissa. Säästö- ja lahopuuta ei myöskään kerätä metsästä pois.

Säästöpuut jätetään metsään pysyvästi eli niiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Vuosikymmenten saatossa näistä muodostuu metsälajeille elintärkeää kuollutta ja lahonnutta puuta. Noin neljännes eli jopa 5 000 lajia on riippuvaisia lahopuusta. Valtaosa näistä on kääpiä, jäkäliä, sammalia, hyönteisiä, kuten kovakuoriaisia. Myös kolopesijät tarvitsevat pystyyn kuolleita puita ja pökkelöitä. Lajit ovat vaateliaita, joten osa niistä tarvitsee pystypuuta, osa maapuuta, osa järeää ja osa pienempää puuta. Myös palaneella puulla on oma lajistonsa.

Lahopuiden tulisi säilyä mahdollisimman ehjänä metsätalouden toimenpiteissä eli puunkorjuussa ja maanmuokkauksessa. Säästöpuiden kaatuminen tuulessa ei haittaa, vaan ne ajavat edelleen asiansa muuttuen ajan kanssa arvokkaaksi lahopuuksi. Pystyyn kuollut yksittäinen puu tai maassa makaava kuollut puu, varsinkaan lehtipuu, ei ole metsälle terveysriski. Säästöpuita ja lahopuuta ei siis missään vaiheessa kerätä ja kuljeteta metsästä pois.

Lisää järeitä lehtipuita

Metsäkeskus seuraa vuosittain luonnonhoidon laatua yksityismetsissä tehdyissä hakkuissa.  Kehityssuunta säästöpuiden määrässä on ollut hyvä. Viime vuonna arvioitujen kohteiden perusteella elävien säästöpuiden määrä päätehakkuissa oli keskimäärin 16,9 runkoa hehtaarille, joka on reilusti yli 10 rungon vähimmäissuosituksen. Parantamisen varaa kuitenkin olisi säästöpuiden valinnassa, sillä luontoarvoiltaan arvokkaita järeitä, läpimitaltaan yli 20 senttimetriä, havu- ja lehtipuita sekä järeää kuollutta pysty- ja maapuuta tarvittaisiin lisää. Nyt suurin osa jätettävistä puista on pieniläpimittaisia havupuita. https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/tiedote-liite-uudistusaloille-jatetty-saastopuusto.pdf

Säästöpuiksi olisi hyvä jättää eri puulajeja. Etenkin järeät haavat ovat monimuotoisuuden aarreaittoja. Raidat, lepät, tuomet, yksittäiset jalot lehtipuut ja järeät puuvanhukset kannattaa jättää hakkaamatta. Usein taloudellisesti vähempiarvoiset puut ovat juuri niitä monimuotoisuuden kannalta arvokkaita. Viime vuosina tekopökkelöt, eli 2-5 metriin katkotut korkeat kannot, ovat yleistyneet hakkuualoille. Niillä saadaan nopeasti lisättyä lahopuun määrää.

Säästöpuiden valintaa jo harvennuksissa

Jotta lajiston pärjääminen talousmetsissä voidaan turvata, metsässä tulisi olla elävää ja kuollutta puuta sekä eri lahoamisasteista lahopuuta mieluusti eri puulajeista. Tämän aikaan saaminen vaatii, että säästöpuuasiaan paneudutaan kaikissa metsänkasvatuksen vaiheissa, ei pelkästään varttuneiden metsien hakkuualueilla.

Harvennuksissa jätetään korjaamatta kaatuneita puita. Kuva: Maria Nyström

Jo taimikonhoitovaiheessa voi ojanpenkalle tai muuhun vaikeaan kohtaan jättää taimikkoa raivaamatta ja antaa lehtipuiden kasvaa. Samoin ensiharvennuksessa jätetään sopivia puuyksilöitä ja tulevia säästöpuuryhmän paikkoja kasvamaan tulevaisuuden säästöpuiksi ja ryhmiksi. Harvennuksissa huolehditaan, että metsään jää lehtipuita ja esimerkiksi kaatuneita puita tai puun osia. Harvennushakkuussa säästöpuuryhmän voi merkata maastoon tekopökkelöillä.

Ennen kuin metsäkone ajaa paikalle, on myös hyvä pohtia säästöpuiden sijoittelua. Jos mahdollista, säästöpuut on hyvä keskittää ryhmiin. Silloin ne on helpompi huomioida tulevissa metsätöissä. Säästöpuuryhmiä voi metsänomistaja itse käydä merkkaamassa kuitunauhoin esimerkiksi arvokkaiden luontokohteiden yhteyteen, vesistöjen suojavyöhykkeille, kosteikkopainanteisiin, kivikkoihin tai muihin metsänkäsittelyn suhteen haastaviin kohtiin. Nämä paikat ovat usein myös luontoarvojen säilymisen kannalta parhaita.

Säästöpuuryhmä jätetään puunkorjuussa koskematta eikä alustaa tule mennä myöskään raivaussahan kanssa siistimään. Näin monimuotoisuusarvojen ohella ala tarjoaa suojaa ja ravintoa esimerkiksi metsäkanalinnuille.

Kun uudistushakkuun aika tulee, on metsässä sitten jo valmiiksi taloudellisesti arvottomampia, mutta monimuotoisuuden kannalta hyvin arvokkaita puita. Tästähän myös metsänomistajan tilipussi kiittää. Säästöpuuasia koskee yhtä lailla jatkuvaa kasvatusta kuin tasaikäisrakenteista metsänkasvatusta.

Tavoitteet tiedoksi toteuttajalle

Säästöpuiden jättäminen ja lahopuuston säästäminen ovat metsänomistajan vapaaehtoista panostusta luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Metsäsertifiointi toki asettaa vähimmäisvaatimuksia säästöpuiden määrälle. Jokainen metsänomistaja ja metsätaloudessa työskentelevä voi vaikuttaa omalla tekemisellään siihen, kuinka hyvin luontoarvot turvataan talousmetsissä.

Tärkeää olisikin, että metsänomistaja kertoo toiveensa luonnonhoidosta ennakkoon, jotta työn toteuttajat voivat ottaa ne huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Työmaiden suunnittelussa kannattaa hyödyntää paikkatietoaineistoon perustuvia työkaluja, kuten kosteusindeksi- ja eroosioriskikarttoja, jotka muun muassa näyttävät vesiensuojelun kannalta suotuisat säästöpuuryhmien paikat. Nämä karttapalvelut ovat vapaasti hyödynnettävissä Metsäkeskuksen sivuilla. https://www.metsakeskus.fi/metsatalouden-vesiensuojelu Talousmetsien luontolaadun parantamiseksi on parhaillaan kehitteillä myös uusia työkaluja, esimerkiksi säästöpuuryhmien sijainnin etukäteissuunnitteluun ja merkintään.

Luonnonhoitoon kannattaa panostaa kaikkien metsänhoidon toimenpiteiden yhteydessä. Suuri osa näistä luontoarvoille tärkeistä toimista ei juurikaan vaadi taloudellista panosta, vaan hoksaamista ja pientä pohdintaa. Puuntuotannon kanssa luonnonhoito kulkee sujuvasti käsi kädessä, ja niiden tavoitteita voi toteuttaa samanaikaisesti.

Päivi Mäki

Kirjoittaja työskentelee projektipäällikkönä Suomen metsäkeskuksen Laatuloikka luonnonhoitoon Pohjois-Savossa -hankkeessa.

Kuva: Jukka Hujala