Kaisa Kettunen aloitti KMY:n sertifiointikoordinaattorina 1.10.2021

KMY:n vastuualueet kasvavat näillä näkymin ensi vuonna voimaantulevan ryhmäsertifioinnin standardin edellyttämien lisävastuiden vuoksi. Tämän vuoksi KMY:n henkilöstömäärää kasvatetaan ja sertifiointikoordinaattorina aloitti 1.10.2021 Kaisa Kettunen. Kaisan työnkuva tulee liittymään tiedon keräämiseen ja analysointiin.  

Kaisa valmistuu pian metsänhoitajaksi ja hän on aiemmin työskennellyt muun muassa Metsäkeskuksessa paikkatiedon parissa. Ennen töiden varsinaista aloitusajankohtaa 1.10. Kaisa on jo päässyt perehtymään KMY:n toimintaan osallistumalla meneillään oleviin pohjoisen ja läntisen alueen auditointikierroksiin.  

Kaisa Kettusen tavoittaa sähköpostitse kaisa.kettunen(at)kestavametsa.fi tai puhelimitse numerosta 040-0991412

Yhdistyksen toiminnanjohtajana jatkaa Maria Nyström.