Tag Archives: noudattaminen parantunut

Lännen tarkastuksista hyvä tulos – kulotus murheena

Läntisen alueen PEFC-sertifioinnin tarkastuksista saatiin ennätyksellisen hyvä tulos. Esiin tuli vain kolme kriteeriä, joissa ei täytetty PEFC-vaatimuksia. Kulotusten määrä oli edelleen liian pieni ja siitä saatiinkin vakava poikkeama. Luonnonhoidollisia kulotuksia ja yli viiden hehtaarin metsäpaloja oli alueella vuonna 2016 yhteensä kahdeksan kappaletta, kun niitä olisi tarvittu vähintään 11. Luontolaadun tarkastuksissa oli havaittu kohteita, joissa ei […]

PEFC-vaatimusten noudattaminen parantunut idässä

Itäisellä PEFC-alueella viime vuoden korjaavat toimenpiteet ovat tepsineet, sillä PEFC-sertifioinnin vastaisia toimia havaittiin selkeästi viime vuotisia tarkastuksia vähemmän. Vuonna 2016 käyttöönotetut vaatimukset ovat tulleet tutuiksi, ja näin ollen ne pääsääntöisesti täyttyivät. Arvioinnit perustuvat KMY:n tekemään tiedonkeruuseen sekä ulkoisen arvioijan tekemiin tarkastuksiin toimistoissa ja maastossa. Tiedonkeruussa selvitetään kyselyn avulla, miten PEFC-sertifiointiin sitoutuneet ovat noudattaneet PEFC-vaatimuksia. PEFC-sertifioinnissa on […]

Kaakossa korjaavat toimenpiteet tehonneet

Toukokuussa kaakkoisella PEFC-ryhmäsertifiointialueella käynnistyneiden vuositarkastusten tulokset on saatu. Tarkastukset kohdistuivat alueelliseen PEFC-ryhmäsertifiointiin sitoutuneisiin metsänomistajiin, yrityksiin ja yrittäjiin. Positiivisia havaintoja tuli tänä vuonna useita, ja korjaavat toimenpiteet ovat tehonneet, sillä seitsemän viime vuonna poikkeaman aiheuttanutta kriteeriä oli nyt kunnossa. Maasto- ja puustovaurioita oli niin sisäisen tiedonkeruun kuin maastotarkastusten perusteella vähän. Metsäalasta oli kerrottu runsaasti lapsille, nuorille […]