Ensimmäinen, uusien PEFC FI -standardien mukainen vuosi on auditointien näkökulmasta saatu päätökseen KMY:n alueellisen ryhmäsertifioinnin piirissä. Kaikki PEFC-alueet on nyt auditoitu ensimmäisen kerran kuluneen kesän ja syksyn aikana. Iso joukko toimijoita ja yli 150 maastokohdetta ovat olleet arvioitavana. Tämän lisäksi toimijat ovat myös suorittaneet lukuisan määrän omia tarkastuksia, joista tuloksia saadaan alkuvuodesta.
Eri toimijat ja metsänomistajat ovat tehneet valtavasti töitä siirtyessään uuden standardin mukaisiin käytäntöihin. Muutoksia on tullut käytännön toimiin metsässä mm. laajempien suojakaistojen ja lisääntyneen säästö- ja lahopuuvaatimuksen myötä, mutta suurin muutos on monelle ollut työlajikohtainen laadunseuranta, jota toimijoilta edellytetään otantaan perustuen.
Uudet PEFC-vaatimukset ovat järjestelmän näkökulmasta lähentyneet kansainvälisten ISO-standardien mukaisia vaatimuksia ja se lisää osaltaan merkittävästi myös toiminnan läpinäkyvyyttä ja ryhdittää toimintaa mm. sisäisen auditoinnin vaatimuksen osalta, joka tässä sertifioinnin toteutusmallissa kattaa laaja-alaisesti toiminnan tarkastelua eri vaatimusten näkökulmasta. Lisääntynyt tietomäärä vaatimusten toteutumisesta lisää myös koko järjestelmän uskottavuutta.
Auditointien loppukokouksissa on esitelty tulokset alueellisille sertifiointitoimikunnille. Erityistä huomiota tulee kiinnittää lakisääteisiin työelämää- ja yrittäjyyttä koskeviin vaatimuksiin, sillä niiden osalta on noussut esille paljon havaintoja niin sisäisissä, kuin ulkoisissakin auditoinneissa. Nämä ovat myös niitä vaatimuksia, jotka on helppo laittaa kuntoon toimistolla, eivätkä ne edellytä päivittäisiä toimenpiteitä, kun ne on kerralla laitettu kuntoon ja päätetty seurannasta.
Valtakunnallinen työryhmä lähtee nyt osaltaan pohtimaan juurisyitä havaittuihin puutteisiin ja laatimaan niihin korjaavia toimenpiteitä. Kaikki toimijat omalta osaltaan tarkastelevat käytäntöjään näiden pohjalta. Vuoden 2024 auditoinnit käynnistyvät taas heti alkuvuodesta laajalla tiedonkeruulla ja ulkoiset auditoinnit pyörähtävät käyntiin tuttuun tapaan kesä- ja syyskuussa.
Auditoinnissa erityiskiitosta sai Kellola Metsä Oy:n toteuttama PEFC-luontopolku, jonka avulla lisätään metsänomistajien ja lasten ja nuorten osaamista. PEFC-luontopolulla pääsee tutustumaan eri metsänhoitotoimenpiteisiin sekä monimuotoisuuden huomioimiseen kestävässä PEFC-vaatimukset täyttävässä metsänhoidossa. Lue lisää PEFC-Suomen julkaisemasta artikkelista.
On ollut hienoa nähdä, että sekä sertifiointiyritysten, että toimijoiden näkökulmasta auditoinnit sujuvat aina jouhevasti positiivisessa ja rakentavassa ilmapiirissä. Tästä on hyvä jatkaa vuodelle 2024 ja edelleen kehittää toimintaa jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti.