Tag Archives: PEFC-sertifiointi

Metsänhoidon PEFC-vaatimusten yksiselitteisyys ja mitattavuus esillä Ylä-Lapissa

Metsäalan toimijat kokoontuivat elokuussa Inariin keskustelemaan PEFC-sertifiointia koskevasta vanhojen metsien määritelmästä. Sen on havaittu olevan tulkinnanvarainen ja tietyiltä osin epäselvä. Metsätalouden toimijoiden yhteinen kanta oli, että määritelmän sisällön pitää olla yksiselitteinen, jotta vanhoiksi metsiksi katsottavat kohteet pystytään tunnistamaan ja rajaamaan hakkuita suunniteltaessa. Asia on esillä myös käynnissä olevassa PEFC-kriteeristön tarkistustyössä.   Kestävän Metsätalouden Yhdistys (KMY) […]

Miten säästöpuista saadaan lisää hyötyä?

Jätettävien puiden valintaan ja sijoitteluun satsaamalla voi luonnonhoidon laatua parantaa.  Elävää, kuollutta ja lahonnutta puuta on hyvä jättää jo harvennuksissa. Säästö- ja lahopuuta ei myöskään kerätä metsästä pois. Säästöpuut jätetään metsään pysyvästi eli niiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Vuosikymmenten saatossa näistä muodostuu metsälajeille elintärkeää kuollutta ja lahonnutta puuta. Noin neljännes eli jopa 5 000 […]

Sertifiointikausi jatkuu tämän hetken tiedon mukaan 2022 loppuun asti – ei edellytä toimenpiteitä sertifiointiin jo sitoutuneilta

PEFC FI 2014 standardin mukainen sertifiointikausi jatkuu arvioidusti vuoden 2022 loppuun asti. KMY:lle jo ilmoittautuneiden metsänomistajien ja yrittäjien sitoutumiset ovat voimassa, kunnes uusi standardi tulee voimaan ilman erillistä ilmoittautumista, tai maksua jatkokaudesta. Jatkokausi ei edellytä sitoutuneilta erillisiä toimenpiteitä. Siirtymäaikana metsänomistajien ja yrittäjien ilmoittautumisia otetaan vastaan normaalisti. Tällä hetkellä voimassa oleva PEFC FI 2014 -standardisarja otettiin […]

Kasvinsuojelututkinto uusittava viiden vuoden välein – uusi opiskeluaineisto metsäammattilaisille julkaistu

Kasvinsuojeluaineiden kestävä käyttö –opiskeluaineistossa on julkaistu metsänhoidon moduuli metsäammattilaisille. Aineistoa ylläpitää Turvallisuus- ja kemikaalivirasto. Aineistossa perehdytään metsänhoidon kasvinsuojelua ohjaaviin säädöksiin ja juurikäävän torjuntaan, sekä haitallisen kasvuston torjuntaan metsänuudistamisessa ja hirvikarkotteiden käyttöön. Opiskeluaineiston ovat kehittäneet yhteistyössä Koneyrittäjät ry, Metsäkoulutus ry, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES sekä Tapio. Kasvinsuojelututkintoa edellytetään kasvinsuojeluaineiden ammattikäytössä ja myös PEFC metsäsertifioinnin kriteeri 20 […]

Uuden läntisen PEFC-ryhmäsertifiointialueen sertifikaatti myönnetty

Itäisen alueen lisäksi nyt myös KMY:n läntiselle PEFC-ryhmäsertifiointialueelle myönnettiin uusi sertifikaatti. Auditoinnit suoritettiin vuonna 2019 ensimmäistä kertaa uudelle aluejaolle. Sertifikaatin myönsi Kiwa Inspecta Sertifiointi Oy. Ulkoinen arvioija hyväksyi läntisen sertifiointitoimikunnan laatiman korjaavien toimenpiteiden suunnitelman, jolla pyritään ehkäisemään havaittuja poikkeamia jatkossa. Sertifikaattinumero on 9529-03, jossa uusi versionumero osoittaa sen, että kyseessä on uuden alueen myötä tehty ns. […]

Luonnos päivitettävän PEFC-metsäsertifikaatin vaatimusten sisällöstä nähtävillä – Mahdollisuus kommentoida 17.3 asti

Ensimmäisen standardiluonnoksen 30 päivän kommentointijakso on nyt käynnissä. Julkisen kuulemisen vaiheessa jokainen metsänhoidon ja -käytön standardin sisällöstä kiinnostunut henkilö tai organisaatio voi antaa kommentteja luonnoksesta 17.3 asti. Standardityöryhmä, jossa on mukana 65 organisaatiota käsittelee kommentit. Kommenttien ja muiden jatkovalmistelujen pohjalta valmistellaan toinen, päivitetty standardiluonnos joka tulee kommentoitavaksi toukokuussa. Kommentoitavaksi jätetty standardiluonnos, sähköinen palautelomake ja tarkempaa […]

Taimikonhoitoon panostaminen kannattaa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemän selvityksen mukaan taimikonhoidon lisääminen kasvattaisi merkittävästi mahdollisuuksia tuottaa enemmän järeää ainespuuta. Hoidettu taimikko aikaistaa tukkisaantoa ja lisää hakkuukertymän keskijäreyttä etenkin väliharvennuksissa. Luken selvityksen mukaan koko maassa on taimikonhoidon tarpeesta toteutettu vain vähän yli puolet. Nykyisiä pieniä taimikoita hoitamalla voitaisiin seuraavan sadan vuoden aikana saavuttaa jopa 10% suurempi tukkikertymä. Tulokset osoittivat, että yhden […]

Pohjoisen auditointialueen tulokset vuodelta 2019 – Metsänomistajien osaamista edistetty aktiivisesti

Pohjoisen alueen PEFC metsäsertifioinnin ulkoinen auditointi suoritettiin syyskuussa 2019. Auditoinnissa havaittiin tänä vuonna lieviä poikkeamia kymmenen ja lisäksi kirjattiin neljä havaintoa. Havainnot eivät johda poikkeamiin, mutta niihin on hyvä jatkossa kiinnittää erityistä huomiota, jottei vastaisuudessakaan näin kävisi. Vakavilta poikkeamilta vältyttiin. Viime vuonna poikkeamia kirjattiin poikkeuksellisen vähän, ainoastaan kolme, joten parannettavaa jäi ensi vuodelle. Näihin johtaneet […]

Kaakossa parannusta edelliseen vuoteen verrattuna

Vuoden ensimmäiset auditoinnit olivat jälleen tänä vuonna kaakkoisella PEFC-alueella, jossa havaittiin parannusta PEFC-sertifioinnissa edelliseen vuoteen verrattuna. Poikkeamien määrä väheni edellisen vuoden seitsemästä viiteen. Auditoinnit saatiin päätökseen heinäkuussa. Auditointeihin osallistui useita yrityksiä ja maastossa kierrettiin lukuisilla kohteilla tarkastamassa PEFC-vaatimusten toteutumista. Kiitosta saatiin tänä vuonna muun muassa kirjallisten työsopimusten kattavuudesta sekä aktiivisesta kulotustoiminnasta. Korjuujäljen taso vaihtelevaa, säästöpuita […]

PEFC-sertifiointi estää harmaata taloutta

Metsäsertifioinnin vaatimuksissa on monta kohtaa, joissa käsitellään työntekijöiden asemaa, oikeudenmukaista kohtelua, osaamisen varmistamista ja työhyvinvointia. Niissä edellytetään, että metsäalan töissä noudatetaan työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia. PEFC-sertifioinnissa ei siis pidetä huolta pelkästään metsistä ja niiden kestävästä hoidosta, tai luonnosta ja ympäristöstä. Sillä halutaan myös taata metsissä työtä tekevien ja toimihenkilöiden olosuhteet ja mahdollisuus turvalliseen työntekoon. Harmaata taloutta […]